Ants in my pants!

Muutin vuosi sitten nykyiseen asuntooni, eikä tää vuosi oo ollut mitenkään kovin ruuusuinen. Tänä aikana on ehtinyt olla kaksi peräkkäistä remonttia samasta syystä, ja niiden takia en oo läheskään vuotta tässä pystynyt aktivisesti asumaan. Ja ei niissä remonteissa mitään, mut nyt oon havainnut ongelman, joka meinaa käydä henkisen hyvinvoinnin päälle. 

[THERE WAS A PHOTO OF ANTS HERE]

Muurahaiset. Oonkin tainnut kertoo muurahaisfobiastani täällä. Niitä asustelee ilmeisesti seinän välissä, koska niitä on nyt pariin otteeseen tunkeutunut lattialistojen alta/yli miun pieneen kotikoloon, joka ei tunnu enää ollenkaan yhtä turvalliselta suojapaikalta kuin ennen. :< Itkun kanssa ja iho kananlihalla oon niitä liitskannut ja myrkyttänyt. Ilmeisesti muurahaismyrkkyni kuitenkin tehoaa kunnolla, koska muurahaiset eivät oo enää uudestaan samasta kohdasta ängenneet sisään, mut eipä kyllä oikeestaan tarviis tulla mistään.

Miusta tuntuu, että en hirveen pitkään tässä kyllä haluu asuu, jos noista muurahaisista tulee vaikka jokavuotinen ongelma. Viime keväänä en tähän aikaan kyllä huomannut mitään, mutta eka remontti alkoikin melko pian muuttoni jälkeen, joten en hirveen pitkään ees ollu paikalla tarkkailemassa tilannetta. Mut enpähän taida enää jatkossa muuttaa maantasoon.

Toivon kyllä vakaasti, että ne kirotut olennot oppis jo, ettei tää oo hyvä paikka niille. :/ Mut sit muihin juttuihin! Ostin tämmösen söpön "voodoo"nuken:

Prisoner of Love: Cherishes your sincere love and everlasting fidelity.

Laitoin sen laukkuun roikkumaan, niin se kulkee aina mukana. Vissiin noi nuket on herättäny "valveutuneiden kansalaisten" huomion. :D Hahah. Vaikka joku noihin uskoisikin, niin noi nukethan kuitenkin kaikki on hyvällä asialla. Joku auttaa uskomaan itseensä, toinen lievittää stressiä ja kolmas parantaa keskittymistä. Ei kuulosta kovin pahalta ainakaan miusta.

○ ○ ○

A year ago I moved into my current apartment, and this year hasn't been that rosy. During this time, there have been two successive renovations for the same reasons, and because of that I haven't been able to live here for the whole year. And the renovations weren't that bad, but now I've noticed a problem that isn't very good for my mental health.

Ants. I think I've told here about my ant phobia. Apparently they live behind the walls, because for a couple of times they have pushed their way under/over the mouldings into my little home that doesn't feel at all as safe haven than before. :< With crying and goose bumps I've squashed and poisoned them. But apparently my pesticide is really efficient, because the ants haven't come through in the same spot, but I'd be happier if they didn't come through anywhere.

I think I'm not going to live here very long, if the ants will be a yearly problem. Last spring I didn't notice anything, but the first renovation started pretty soon after I moved in, so I weren't very long ever here watching the situation. But I guess I won't ever again move into an apartment that's at the street level.

I truly hope those damned creatures would learn already that this isn't good place for them. :/ But then some other stuff! I bought a cute little "voodoo" doll. I fixed it to hang from my bag, so I'll have it always with me. Evidently those dolls have attracted the attention of some "aware citizens", because somebody has created an online petition for removing the dolls from stores. :D Hahah. Even someone believed in those dolls, they are all for a good cause. One helps to believe in yourself, the other reduces stress and the other helps focusing. I don't think it sounds that bad.

Until fear no longer defines us – eli puhetta fobioista

(Ei, en pidä Ghost Brigadesta sen erikoisemmin, mutta levyn nimi vain tuntui sopivan tähän otsikoksi.)

Viime viikonloppuna katsoin poikaystäväni kanssa MacGyveriä juomapelin merkeissä. No, kohdalle sattui jakso, jossa oli miljoonittain vaarallisia tappajamuurahaisia, jotka hyökkäilivät jostain viidakon keskeltä ja tappoivat ihmisiä.

En pidä ollenkaan muurahaisista, en ole koskaan pitänyt. Itse asiassa kammoan niitä äärimmäisen paljon. Muurahaispelkoa kutsutaan myrmecofobiaksi. Minulla oli aika hankala olo katsoessani jaksoa, jossa ihmiset peittyivät kokonaan muurahaisiin, niitä vilisti iholla ja niitä oli kasvoilla ja hiuksissa ja kaikkialla. Ajattelin toiveikkaasti, että ehkä muurahaisia ei kuitenkaan olisi koko loppujakson ajan, mutta kyllähän niitä oli. Lopussa ne saatiin tapettua, mutta onnellinen loppu ei hirveästi minun ahdistunutta olotilaani auttanut. Rupesimme nukkumaan vähän ajan päästä – tai no poikaystäväni nukkui, itse istuin itkien ja täristen keittiön lattialla. En voinut pitkään aikaan ajatella mitään muuta kuin vain paljaalla iholla vilistäviä satoja muurahaisia. Lopulta sain itseni rauhoittumaan ja menin takaisin sänkyyn, mutta nukuin levottomasti ja katkonaisesti koko yön.

Joten jos joku haluaisi kiduttaa minua, muurahaiset olisivat täydellinen valinta, missä muodossa tahansa. Tällaisia tietoja ei kyllä ehkä pitäisi levitellä netissä kaikille. :D No, onneksi minulla ei taida olla kummemmin vihamiehiä.

Olen myös aina ollut aika ujo ja hiljainen, ja olen aina kovasti jännittänyt kaikenlaista esiintymistä. Kuitenkin aloin ala- ja yläasteen vaihteessa pukeutua persoonallisemmin, ja pienellä paikkakunnalla kaikki vähänkin erilaiset saavat kyllä huomiota osakseen, mutta ujouteni ei yltänyt niin pitkälle, että olisin pelännyt olla sitä mitä olen ja että olisin piiloutunut massamuodin sekaan.

Jossain vaiheessa ihmisten ja sosiaalisten tilanteiden välttely johti kuitenkin jonkinasteisen fobian syntymiseen. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että se on vain luontainen ominaisuuteni, mutta toisaalta se on kyllä fobiamaista. Yritän pysyä poissa ihmismassoista, koska saatan saada ahdistuskohtauksen sellaisen seassa. Koulun ruokalasta olen pari kertaa joutunut poistumaan kesken kaiken täristen, koska on ahdistanut niin paljon. Jos käyn keikalla, yritän päästä eteen tai sivulle, etten joudu olemaan keskellä ihmisten ympäröimänä. Ylioppilaskirjoituksissa rehtori järjesti minulle aina paikan takarivistä juuri tästä syystä.

Pelkään myös puhumista. Läheistenkin ihmisten kanssa se on hankalaa, mutta vähänkin vieraampien kanssa todella pelottavaa. Julkinen puhuminen ei ole sen helpompaa. En muutenkaan pidä puhumisesta, koska tunnen saavani ajatukseni paremmin ulos kirjoitettuun muotoon, en puhuttuun. Nykyään yritän kuitenkin pakottaa itseni pelottavilta tuntuviin sosiaalisiin tilanteisiin, koska olen huomannut sen auttavan hieman. Mutta en siltikään osaa mitään small talkia tai muuta turhanpäiväistä jutustelua, ja saatan olla pitkään hiljaa, mikä ahdistaa poikaystäväniikin toisinaan.

Muurahaispelko on voimistunut vuosien myötä, mutta sosiaalinen fobia tuntuu olevan ehkä hieman lievittymässä. Tai ehkä oma suhtautumiseni on muuttunut armollisemmaksi sitä kohtaan esiintymisvarmuuskurssien yms. myötä. Koen sen kuitenkin rajoittavan elämääni tavalla, joka toisinaan saa minut surulliseksi tai jopa vihaiseksi itselleni. Olen harkinnut lääkkeitä esiintymisjännityksen lievitykseen, ja niistä saattaisi olla hyötyä muutenkin.

Jos teillä on fobioita tai haluatte muuten keskustella aiheesta, se on tietenkin aina sallittua. :)