Näytetään tekstit, joissa on tunniste curtains. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste curtains. Näytä kaikki tekstit

27.8.2013

A little seamstress

Kerroinkin tossa eräässä aiemmassa postauksessa, että armaani kaipaili uusia verhoja. Herra päätyi sitten kankaan suhteen lopulta Vallilan limenvihreeseen Kelohonkaan, joten mie kaivoin ompelukoneeni esille ja virittelin siihen limenvihreet langat ja aloin suristella.

Eilen oli sit vuorossa vielä alakäänteet verhojen paikalleen mittailun jälkeen.



Olinpa kyllä ehtiny jo unohtaa, miten raivostuttavaa verhojen ompelu osaa välillä olla, vaikka "se onkin vain suoran ompelua, voiko yksinkertaisempaa ollakaan". Mut joo, yleisesti ottaen nautin kyllä ompelemisesta kovasti, ja oli kivaa puuhailla pitkästä aikaa jonkin projektin kanssa. Ehdin tykästyä kankaaseenkin noiden parin päivän aikana, kun siitä verhoja työstin.


Tykkään erityisesti noista oksasotkukohdista, etenkin noista mustavalkoisista kohdista. Ja onhan limenvihree aina mukavan raikas väri. Verhot tuovat varmasti kivasti väriä ja valoisuutta uuden omistajansa asuinympäristöön. Ne lienee päätymässä roikkumaan juuri tällä hetkellä, joten näen sit varmaankin myöhemmin tän päivän aikana, miltä ne näyttää käytössä.

Tämmöinen pikku postaus tällä kertaa. Toiveita postausten suhteen saa muuten esittää milloin vain, ja otan niitä erittäin mielelläni vastaan. :)


I told earlier that my beloved longed for new curtains. Eventually, he settled on lime green Kelohonka ("pine snag" in English) fabric by Vallila, so I dug up my sewing machine and threw lime green threads on it and started sewing.

Yesterday, after measuring the curtains one last time, the only thing left were the bottom hems.

I had already forgotten how frustrating it sometimes is to sew curtains, though "you only have to sew straight, it's as simple as that". But yeah, by and large I do enjoy sewing, and it was fun to be busy with some project after a while. I already took a liking to that fabric during those couple of days I was working it.

I like particularly those branch messes, especially those black-and-white parts. And lime green surely is a lovely fresh colour. I'm sure the curtains adds nicely colour and lightness to the residential environment of their new owner. I guess they are being draping right now, so probably I'll see later today how they look like in use.

This kind of little post this time. Don't forget you can always make wishes of posts, and I really welcome them. :)

3.8.2013

Searching for drapery

Lupasin ommella tolle elämänkumppanilleni uudet verhot, joten me ollaan nyt tässä pari viime päivää kierrelty katselemassa erinäisten kauppojen kangastarjontaa. Vastaan on kyllä tullu muutama kivannäkönen kangas, mutta kaupat on sit kaatunu liian korkeaan hintaan tai yksinkertaisesti siihen, ettei kangasta oo ollu tarpeeksi. Pari kangasta on kyllä jääny vielä mietintään.



Tän päivän asu oli taas melko simppeli mutta ainakin omasta mielestäni ihan kiva. Tykkään tosta mekosta, joka on jokin vanha kirpparilöytö. Punaiset muovihelmet kilisee kivasti, ja oon mieltynyt taskullisiin hameisiin ja mekkoihin.



Sen oikean verhokankaan etsintä jatkuu vielä mahdollisesti eri paikkakunnillakin. On kyllä tuskallista käydä kangaskaupoissa, kun tekisi vain mieli ostaa metritolkulla kaikkia ihania kankaita omiin projekteihin mut ei vaan oo varaa. :< Ei oo kovin luksusta olla opiskelija.


I promised to sew new curtains to my life companion, so we've spent these last two days by browsing around the shops and checking their drapery offerings. We've come across a few nice-looking fabrics, but usually they've been too expensive or then there haven't been enough of the fabric. A couple of fabrics were left under consideration. 

Today's outfit was again pretty simple but, at least in my opinion, quite nice. I like that dress. It's some old find from a flea market. The red plastic beads tinkle nicely, and I've taken to skirts and dresses with pockets.

The search for the right drapery continues possibly also on different localities. It's a wrench to go to drapery shops, because I'd like to buy metres of all the lovely fabrics for my projects but  I just can't afford it. :< Being a student isn't very luxurious.