7.7.2014

Projekteja

Viikonloppu (tai käytännössä lähinnä eilinen) hujahti erään ompeluprojektin parissa: lupauduin ompelemaan kaverin äidille kissanäyttelyjä varten kahden kissan häkkiin verhot ja alustat. En ollukaan aiemmin tehny tollasta, joten vähä jännitti etukäteen, mut aika simppeleitähän noi sit oli.


Välillä mietin, että oisko pitänyt sittenkin opiskella vaikka vaatetusalan artesaaniksi. Innostuin ompelusta kymmenisen vuotta sitten, ja oon ommellu kaikenlaista niin itelle kuin kavereillekin. Lukion ja yliopiston välisen kesän olin työharjoittelussa kangas- ja askarteluliikkeessä, jossa sain tehdä joitain asiakkaitten tilaustöitä, kuten tyynynpäällisiä ja verhoja. Tykkäsin siitä kovasti. En kuitenkaan oo ihan varma siitä, nauttisinko ompelusta yhtä paljon, jos joutuisin hankkimaan sillä elantoni. Ois ikävää, jos se oma intohimo hiipuisi.

No, ainakin ton kissanäyttelysettiprojekti vaan herätti taas tän intohimon. En oo yliopistoaikana (eli viimesenä neljänä vuotena) saanu tehtyä juurikaan omia projekteja, lähinnä ajan- ja rahanpuutteen takia. Kuitenkin niitä suunniteltuja ja jopa keskeneräisiä projekteja on kertyny jonkin verran, ja meinasin nyt kesällä saada ees osan niistä valmiiks. Esittelen tässä nyt jotain, niin ehkä se kannustaa minuu vieläkin enemmän toteuttamaan ne. :D

Oon tavallaan tehny lupauksen itelleni, etten osta uusia kankaita, ennen kuin vanhoja suunnitelmia varten ostetut kankaat on käytetty, mut kävin tänään Eurokankaassa ja sallin itseni ostaa alennuskankaiden joukosta jotain. Näistä tulee kivoja kesävaatteita! Huomaan aina helteiden aikaan, miten huono toppivalikoima miulla on, joten ainakin tosta vasemmanpuoleisesta meinasin tehdä topin. Oikeenpuoleisesta teen luultavasti myös jonkin yläosan, mut en oo vielä ihan varma siitä.


Tää kummituskangas on lojunu kangaslaatikossa varmaan parisen vuotta. Siitä tulee vielä joskus kellohame. Oon tehny siihen kaavatkin jo (vaikkakaan niitten olinpaikasta en oo ollenkaan varma...), mut jotenkin siitä pitemmälle en vaan oo päässy. Ehkä, koska miusta ikävin osa on kankaan leikkaaminen. :p Mut kyllä siitä vielä hame tulee! Toi kangas on niin siistiä. Noi kummitukset hohtaa pimeessä.


Tän huivin ostin joskus H&M:n alennusmyynneistä, koska tykästyin tohon suukkoprinttiin. Kuitenkaan en oo koskaan osannu käyttää tota huivina, varmaan eniten sen neliömäisen muodon takia. Mut tossa on paljo käyttökelpoista kangasta, ja jonkin muun vaatekappaleen oon suunnitellu siitä tekeväni. En vaan oo vielä päässy selvyyteen siitä, onko se vaatekappale paita, hame, mekko vai jotain muuta.


Lisäks ois kaikenlaisia tuunausprojekteja. Ehkä kankaidenostokieltoni takia miulla on ollu hirvee tuunausinto, jota en kuitenkaan oo vielä saanu purettuu mihinkään. Tuunailua oottamassa on muun muassa pari miesten kauluspaitaa sekä T-paitoja. Kauluspaidoista aattelin tehä kaks erilaista mekkoo, ja T-paidoista tulee varmaan vaan toppeja.



Miulla on erikseen kangas- ja tuunauslaatikko, ja molemmat alkaa olla täpötäynnä. Nyt tekee kyllä mieli jatkaa viikonlopun ompeluputkea. Ompelukonekin on jo valmiiks pöydällä. (Yleensä pidän sitä lattialla oottamassa tilanpuutteen takia.) Jospa saisin tyhjennettyy noita projektilaatikoita ees vähän. :)


Sorry, only in Finnish this time! This post is just about my current sewing and pimping projects that I haven't started or completed yet.

6 kommenttia:

  1. Mitä hittoa, meillä on vissiin ihan sama maku kankaiden suhteen! Mie ostin kans tuota toistakin kangasta, mitä kuvassa näkyy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ehkä siihen vaikuttaa se, että noi oli melkeinpä ainoita tummasävysiä kankaita alepöydässä. ;D (Tai oli ainakin sillon, kun ite kävin alekankaita penkomassa.)

      Mitäs sie meinasit tehä tosta mustasta kankaasta? Ja aattelitko tehä tosta satiinista jotain itellekin vai oliko se vain asiakasta varten? :)

      Poista
    2. Haha, voi olla! :D Muistaakseni siellä aika hyvin oli kankaita kun mie kävin kattoo, mut ehkä ne vaan miellytti molempien silmiä.

      Mie mietin mekkoa tekeväni, on sen verran kaunis isona pintana tuo mekko. :) Joku hame vois olla myös aika kivannäköinen, mutta pinnan haluaisin säilyttää mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman vähillä saumoilla. Se satiini oli asiakasta varten, vaan tekis mieli kyllä itellekkin hakea pala sitä kangasta ja hurauttaa jotain omaan vaatekaappiin kans. :D

      Joko siulla on suunnitelmia nuiden kankaiden suhteen? :)

      Poista
    3. Ainiin, olihan siulla nuita yläosan suunnitelmia nuille kankaille! Vieläkö on suunnitelmat pysyny samoina ja mahdollisesti valmistunu jotain?

      Poista
    4. Menetin hermoni jo ton satiinin kanssa. :D En ollu aikoihin leikannu enkä ommellu satiinia, joten olin jo kerinny unohtaa, millanen se on materiaalina. Yritin tosiaan tehä tosta toppii, mut ei siitä sit mitään tullu. :D

      Tolle mustalle kankaalle en oo tehny vielä mitään, mut aattelin tehä siitä semmosen laatikkomaisen paidan, jota vois käyttää topin kanssa. Toisaalta nyt kun mainitsit mekon, niin tosta sais tosiaan varmasti kivannäkösen semmosenkin...

      Poista