The manticore and other horrors

 Manticore, also spelled Mantichora or Manticora, is a legendary animal having the head of a woman (often with thorns), the bewinged body of a lion, and the poison-barbed tail of a dragon or  scorpion. The earliest Greek report of the creature is probably a greatly distorted description of the Caspian tiger, a hypothesis that accords well with the presumed source of the Greek word, an Old Iranian compound meaning "man-eater". Medieval writers used the Manticore as a symbol of the Devil and as a portent of extreme evil, and it was often cited as an allegory of the sin of Fraud, conceived as a bestial chimera with a beautiful woman's face. Later the Manticore became embroiled as being the true nature of the British Empire's occupation of the Indian Provinces, the lion rampant repainted as a cruel, sadistic monster.

Virallinen Halloween-viikko alkoi Cradle of Filthin uunituoreen The Manticore and Other Horrors -albumin hankkimisella. Oon nyt kuunnellut tuon muutaman kerran läpi, ja vaikka oon sitä mieltä, että CoF on kyllä parhaat päivänsä jo nähnyt (niin ulkonäöllisesti kuin musiikillisestikin), niin ensivaikutelmani tänään ilmestyneestä uutukaisesta on kyllä aika hyvä. Kokonaisuutena The Manticore tuntuu toimivan moitteettomasti; yksittäisiin biiseihin en ole vielä erikseen päässyt tarpeeksi sisälle.

Jotkut ovat sitä mieltä, että Cradle of Filth ois saanut lopettaa musiikin tekemisen jo vuosia sitten, ja ymmärrän kyllä, vaikka ei kaikki tuoreemmasta tuotannosta ole pelkkää roskaa kuten Thornography. Tai no ei sekään nyt varsinaisesti, se on vain erilainen, mutta CoFin muuuhun tuotantoon verrattuna kyllä melkoinen ohilyönti.

mitä sanoinkaan ulkoisesta olemuksesta...

Miulla ei ole mitään varsinaista yhtä lempibändii, mut Cradle of Filth on yksi kuunnelluimmista, ja tunnen siihen sellaista jännää kiintymystä, joka saa minut ostamaan aina sen uusimman levyn varmaan niin pitkään kuin niitä tulee – vaikka se olisikin ihan paskaa. En pidä itseäni varsinaisesti fanina, mutta kyseinen bändi on kuulunut niin pitkään elämääni, että siihen on kasvanut sellainen tunneside. Oma ehdoton lempparilevyni on Midian vuodelta 2000, minkä jälkeen bändin alamäki sitten oikeastaan alkoikin mielestäni.

Mitäs tässä muuta. Tää syksy on kyllä ollut kaikin puolin kiireinen ja stressaava. Kouluhommia on ollut hirveästi, eikä niille näy loppua vielä moneen viikkoon. Kämpässäni riehuva remontti sentään on valmistumassa tässä parin –muutaman seuraavan päivän aikana eli tällä viikolla. Viikonloppuna olin söpön kaverini söpöillä satu/fantasiasynttäreillä, joille pukeuduin Nuuskamuikkuseksi. Synttärisankari oli yksisarvinen. Awws. Keskiviikkona oon taas Nuuskamuikkunen, ja siltä kerralta ehkä tulee kuviakin enemmän ja ehkä jopa blogiin asti.

Kammottavaa Halloweenin odotusta kaikille! :)

Edit: En mahda mitään sille, että tän kyseisen postauksen teksti näkyy tosi pienellä. Oon yrittänyt laittaa sen normaaliksi, mutta ainakin miulle se näkyy tosi pienellä. Argh.