19.9.2013

Wrinkle wrinkle little star

Ryppyjä ei juurikaan arvosteta nykykulttuurissa. Niin naiset kuin miehetkin tuntuvat odottavan kauhulla niiden ilmaantumista, mitä yritetään epätoivoisesti pitkittää erilaisilla ryppyvoiteilla ja muilla vastaavilla tuotteilla. Itse en ole aiemmin uhrannut moiselle juurikaan ajatustilaa, mutta viime aikoina olen alkanut miettiä, pitäisikö alkaa käyttää silmänympärysvoidetta. Vaikka näytän muuten nuorelta, niin silmien ympärille alkaa muodostua pieniä juonteita.

by soks2626
Jotkut ovat sitä mieltä, että ryppyvoiteiden käyttö pitäisi aloittaa samalla kuin aloittaa meikkaamisenkin. No, siinä tapauksessa olen kyllä jo kymmenen vuotta myöhässä. Tottahan on, että meikkaaminen vanhentaa ja rasittaa ihoa ihan eri tavalla kuin meikkaamattomuus, mutta kuka 1213-vuotias vielä miettii jotain ryppyjä?
by hunsonisgroovy
Mutta mikä sitten olisi hyvä aika aloittaa ikääntymisen merkkejä ehkäisevien voiteiden käyttö? Vai onko niistä mitään hyötyä ylipäätään? Olisi mukava kuulla teidän lukijoiden kokemuksia. Minkä ikäisenä olette mahdollisesti aloittaneet moisten tuotteiden käytön ja millaisia olette käyttäneet, vai oletteko sitä mieltä, että tavallinen kosteusvoide riittää aivan mainiosti ja ryppyvoiteet ovat ihan humpuukia? Jos joku osaa myös suositella kaksikymppiselle iholle sopivaa silmänympärysvoidetta, otan suosituksia kiinnostuneena vastaan.


Wrinkles aren't really appreciated in our culture. Both women and men seem to wait in terror them to appear, which people desperately try to stall with different kinds of anti-aging products. I haven't earlier really spared a thought for wrinkles and stuff, but recently I've started thinking if I should start using some eye cream. Though I look pretty young in other ways, there are some little lines around my eyes.

Some people think you should start using anti-wrinkle cream when you start using make-up. Well, in that case I'm already ten years late. Surely using make-up ages and strain the skin much more than not using make-up, but who 12- or 13-year-old yet thinks about stuff like winkles?

But what then would be a good age to start using anti-aging products? Or are they just no use anyway? I'd like to hear your experiences and thoughts. How old were you when you possibly started using such products and what kind of creams have you used, or do you think that a common moisturizer is enough and anti-wrinkle creams are pure humbug? If any of you can recommend some eye cream suitable for 20+ skin, I'm interested in reading your recommendations.

6 kommenttia:

  1. Oks tää ihan kaikille postauksen lukeneille suunnattu kysymys? :D Olen varmaan nimittäin vähän jalkapuolinen tähän vastaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaikki halukkaat saa vastata tai ilmaista muita ajatuksia, jos sellaisia on. :D

      Poista
    2. Ei, en käytä enkä rehellisesti sanottuna ymmärrä miten vanhuus voi olla sairaus. :D En toisaalta käytä kosteusvoidettakaan, enkä meikkaa (nykyään). Lätkin sillointi tällöinti naamalle mitä löytynee.

      Poista
    3. No joo, itekin oon kyllä sitä mieltä, että rypythän vaan kertoo elämästä ja etenkin kaikki naururypyt onnellisesta sellaisesta. En kuitenkaan haluaisi ryppyyntyä ennenaikaisesti, ja muutenkin pitäisin mielelläni ihoni kunnossa, meikit kun tosiaan rasittavat sitä.

      Poista
  2. Haha ostin joskus 15-vuotiaana sellaisen herbinan aika perus silmänympärysvoiteen..ehkä enemmän kuitenkin siinä mielessä että saisi silmänympärysiho kosteutta kuin ryppyjen pelossa X)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut kyllähän se kosteutuskin auttaa ryppyjä vastaan tavallaan. :) Mut joo, jonkin tuollaisen voisin itsellenikin hankki.

      Poista