11.10.2013

Oh, sweet October

by xOronar
Ah, lempivuodenaikani syksy saa miut niin onnelliseksi. Etenkin lokakuussa tuntuu se syksyn perimmäinen olemus. Miten ihanaa onkaan tallustella puista pudonneiden lehtien koristamilla teillä ja nauttia syksyn väreistä ja tuoksuista! Sekä tietenkin hitaasti mutta varmasti lähestyvästä halloweenista.

Tiiän, ettei syksy tosiaankaan oo kaikille sitä vuoden parasta aikaa, ja monet kärsii ainakin jonkinasteisesta kaamosväsymyksestä tai -masennuksesta. Itse koen kuitenkin herääväni henkiin syksyllä. Saa taas pukeutua kunnolla ja nätisti, eikä tarvitse katsella muitakaan iljettävän vähäpukeisina kuten kesällä.

by bwoman2008
Miulla on taas aika kiireinen syksy. Koulupäivät kestävät myöhään, ja vaikkeivät luennot vielä aamulla alkaisikaan, tuntuu uuvuttavalta päästä vasta kuuden maissa kotiin. Ja sen jälkeen pitäis tietysti tehdä vielä kaikkia kirjallisia, itsenäisiä kouluhommia. Syksy tuntuu kuitenkin antavan voimaa.

Yleensä ihmiset kai pitää eniten siitä vuodenajasta, joka on sattunut olemaan menossa heidän syntymänsä aikaan. No, mie synnyin keväällä ja vihaan kevättä oikeestaan jopa enemmän kuin kesää, ja sydämessäni olen kyllä täysi syksyn lapsi.

by xOronar
En oo hirveesti kerinnyt tännekään kirjoitella, kun on ollut kaikkee muuta. Mutta eiköhän viimestään halloweenin aikoihin tuu enemmän tarinaa, koska näillä näkymin luvassa on ainakin kahdet halloween-bileet, joihin molempiin miulla on valmisteilla eri asu. Jee, vuoden odotetuin aika on taas pian käsillä. ^_^ Vaikka joka päivä onkin tavallaan halloween, niin on tuossa lokakuun lopussa silti jotakin erityistä.

Kiitoksia muuten kysymyspostaukseen laittamistanne kysymyksistä! Sinne on tullut niitä ihan mukavasti. Yritän vastailla niihin viikonlopun aikana tai viimeistään ensi viikolla. Joten jos vielä on mielessä jokin kysymys, johon haluaisi vastauksen, ehtii sen varmaan vielä käydä nopeasti kirjoittelemassa tänne. Mut nyt taidan siirtyy rentoutumaan chilisuklaateekupposen kanssa joko jonkin elokuvan katsomisen tai videopelien pelaamisen pariin. Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

by xOronarr

Ah, autumn, my favourite season, makes me so happy. Especially on October, the ultimate substance of autumn can be sensed. How wonderful it is to walk on streets decorated by fallen leaves and to enjoy the colours and scents of autumn! And of course Halloween that is approaching slowly but surely. 

I know not all the people find autumn the best time of year, and many people suffer from some kind of seasonal affective disorder. But I feel like coming back alive in the autumn. You can again dress nicely and properly, and you don't have to look at the other people's disgustingly scantily clad bodies either, like in the summer.

My autumn is pretty busy again. I only get home almost every day around 6 p.m., and though I don't every day have morning lectures, it still feels pretty exhausting to come home so late. And after that one should make of course also different kinds of written assignments. But autumn seems to be giving energy.

I guess people usually like the season during which they've been born. Well, I was born in the spring and I actually hate spring even more than summer, and in my heart I'm a true child of autumn.

I haven't had much time to write stuff here either. But I'm sure that at least around Halloween there'll be more posts, because, for the foreseeable future, I'll be going to at least two Halloween parties, and I have different costumes for both of them. Yay, the most long-awaited time of the year will soon be upon us. ^_^ Though every day is kind of Halloween, there's something special about the end of October.

By the way, thanks for the questions you've sent in the question post! There are a quite nice amount of them. I'll try to answer them during the weekend or on next week at the latest. So if you still have some questions you'd like me to answer to, you can quickly write it here. But now I'm going to relax with a cup of chili chocolate tea and either watch a movie or play video games. I wish you all a relaxing weekend!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti