3.11.2013

Lihattoman lokakuun jälkeen

Toivottavasti kaikilla (sitä juhlineilla) oli hauska halloween! Miun halloweenjutuista tulee luultavasti postaus joskus vähä myöhemmin, kunhan saan enemmän kuvia haltuuni. :> Tällä kerralla haluun kuitenkin puhua Lihattomasta lokakuusta, johon ainakin Facebookin mukaan osallistui yli 30 000 ihmistä. Aika huikeeta. En sit tiiä, miten orjallisesti kaikki noudatti lihattomuutta, mutta väliäkös tuolla – eiköhän tapahtuma joka tapauksessa laittanut ihmiset vähän ajattelemaan asioita, mikä oli tarkoituskin.

En ole mikään lihan suurkuluttaja muutenkaan, ja yleensä valitsen muutenkin kasvisvaihtoehdon lihavaihtoehdon sijasta, joten Lihaton lokakuu ei sinällään tuntunut itsestä mitenkään kovin haastavalta. On kyllä myönnettävä, että en ihan täysin lihatonta kuukautta viettänyt, mutta tavoitteenani olikin, etten itse laittaisi lihaan yhtään euroa tuon kuukauden aikana, ja se kyllä onnistuikin. Pari kertaa piti syödä muiden tarjoamaa liharuokaa.
lähde
Olen aina pitänyt kasvissyöntiä ja veganismia hienoina, tavoiteltavina asioina, mutten kuitenkaan itse ole niin kasvissyöjä kuin vegaanikaan, mistä olen aina tuntenut vähän huonoa omaatuntoa. Eihän kasvissyönnillä ja veganismilla ehkä maailmaa pelasteta mutta monen elävän olennon elämä ja kärsimys kuitenkin. Ehkä Lihaton lokakuu taas sysäsi minua vähän lähemmäs kasvissyöjäksi tulemista, koska tulin tuon kuukauden aikana kokeilleeksi kaikenlaisia itselleni uusia kasvisruokia ja aineksia, jotka varmasti jäävät ruokavalioon jatkossakin. Soijasta en ole aiemmin tehnyt itse mitään, vaan olen vain syönyt muiden tekemiä soijaruokia. Tofun kanssa oli sama homma, mutta siitä en kyllä aio enää koskaan tehdä mitään, koska se oli niin limaista ja ällöttävää käsitellä. :D Eräänä päivänä valitsin päivän ateriaksi myös herkkusieniä sisältävän ruoan, vaikka olen suhtautunut sieniin aina aiemmin hyvin epäluuloisesti. Ei se nyt niin pahaa ollut miltä näytti, mutta enpä kyllä voi väittää pitäväni sienistä vieläkään.

Mielestäni tämä oli hieno tempaus, ja toivon, että ihmiset ovat saaneet siitä edes jotain irti. Henkilökohtaisesti en ymmärrä "nokun liha on niin namia!!1!" -tyylisiä syitä olla osallistumatta tuohon tapahtumaan, koska ei lihasta olisi ollut pakko kokonaan luopua kuukaudeksi, vaan kunhan sen käyttöä vain edes vähentäisi. Tuollaiset ihmiset muutenkin tekee miut vähän surulliseksi, mutta minkäs sille mahtaa. No, kyllähän itselläkin loppukuusta alkoi jo vähän tehdä broileria mieli. Broileri on melkeinpä ainoa liha, jota syön; lisäksi syön esimerkiksi lohta. Luulen kuitenkin, että noidenkin osuus ruokavaliossani vähenee tämän tapahtuman takia. :)

lähde
Sorry, only in Finnish this time. I just shared some thoughts about the Meatless October event that was popular in Finland. I hope you all had a great Halloween (if you celebrated it), and I'll make a post about my Halloween stuff a little later. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti