21.7.2014

Zippery

Tänään on ollu pitkästä vähä siedettävämpi sää eli ei sitä 30 asteen hellettä, joten uskaltauduin lähtemään ostoksille ja jaksoin jopa vähän laittautuakin. Viime aikoina kun on esim. ruokakauppareissut tullu tehtyä hiukset ponnarilla ja naama aika lailla meikittömänä.


Viime viikolla tuli nettikirppikseltä ostamani kissamekko, joka on kyllä vähä iso miulle ainakin vyötärön kohalta, mut toisaalta löysyys on tälleen kesällä vaan ihan mukava piirre vaatteissa. Tajusin muuten, että oon keränny itelleni tän kevään ja kesän aikana jo neljä kissamekkoo.


Koska olin menossa käymään muun muassa erään muuttaneen käsityöliikkeen avajaisissa, halusin päivän asuunkin vähän jotain käsityöteemaista. Vetoketjurannekoru ja -korvikset tuntu hyviltä valinnoilta.


Shoppailureissulta ei tarttunu juurikaan ylimääräsiä asioita mukaan, lähinnä vaan kaikkee pientä tarpeellista. Anttilassa oli kuitenkin Joy Divisionin Substance alennuksessa, enkä voinu ohittaa sitä. Nyt taidan siirtyy kokkailemaan ruokaa aineksista, jotka ostin samalla reissulla. Mukavaa viikkoo kaikille!


The weather has been today quite tolerable and not so hot, so I decided to go shopping. I even did my hair and make-up. During last few days I've been walking around with my hair on just ponytail and my face pretty much make-up-less.

The cat dress I bought at a web flea market arrived on last week. It's a bit too big for me, at least around the waist, but then again, loose clothes are the best thing on summer. I just realized I've bought already four cat dresses during this spring and summer.

Since I was going to visit the opening of a handicraft store, I wanted to add something handicraft-themed into the outfit of the day, too. The zipper bracelet and studs felt like good choices.

I had all kinds of little, necessary things on my shopping list, and mostly I bought only things on the list. But Sunbstance by Joy Division was on sale, so I had to buy it. But now I'm going to start cooking food from the ingredients I just bought. Hope you all have a nice week!

6 kommenttia:

  1. Oot niin sievä näissä kuvissa ;__;

    VastaaPoista
  2. Kissamekot ovat ihania, sopivat siulle tosi hyvin ja ovat vähän hauskempia kuin ihan perusmekot. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva printti piristää kyllä muuten simppelii mekkoo. :)

      Poista
  3. Kissamekkoja ei voi koskaan olla liikaa! >___< ❤
    Kiva asu, heti kummasti piristää, kun ei ole ne arkisimmat kurppavaatteet ja näkymätön fiilis, ettei kukaan vaan kato sitä öhnömöhnö-lookkia. :P

    Vetskarikorut on muuten tosi hienoja! Ootko ite tehny? :D


    ~ Frillycakes ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissamekot on kyllä parhaita. ^_^ Korut ei oo itse tehtyjä, vaikka helppohan tommoset ois itekin tehä. Rannekoru on Glitteristä ja korvikset vissiin alkujaan Seppälästä (ite ostin ne käytettyinä). Miulla oli myös aidoista vetoketjun vetimistä tehdyt korvikset, jotka ostin joskus eräästä käsityöläisliikkeestä, mutta ne meni rikki. :<

      Poista