26.7.2012

Until fear no longer defines us – eli puhetta fobioista

(Ei, en pidä Ghost Brigadesta sen erikoisemmin, mutta levyn nimi vain tuntui sopivan tähän otsikoksi.)

Viime viikonloppuna katsoin poikaystäväni kanssa MacGyveriä juomapelin merkeissä. No, kohdalle sattui jakso, jossa oli miljoonittain vaarallisia tappajamuurahaisia, jotka hyökkäilivät jostain viidakon keskeltä ja tappoivat ihmisiä.

En pidä ollenkaan muurahaisista, en ole koskaan pitänyt. Itse asiassa kammoan niitä äärimmäisen paljon. Muurahaispelkoa kutsutaan myrmecofobiaksi. Minulla oli aika hankala olo katsoessani jaksoa, jossa ihmiset peittyivät kokonaan muurahaisiin, niitä vilisti iholla ja niitä oli kasvoilla ja hiuksissa ja kaikkialla. Ajattelin toiveikkaasti, että ehkä muurahaisia ei kuitenkaan olisi koko loppujakson ajan, mutta kyllähän niitä oli. Lopussa ne saatiin tapettua, mutta onnellinen loppu ei hirveästi minun ahdistunutta olotilaani auttanut. Rupesimme nukkumaan vähän ajan päästä – tai no poikaystäväni nukkui, itse istuin itkien ja täristen keittiön lattialla. En voinut pitkään aikaan ajatella mitään muuta kuin vain paljaalla iholla vilistäviä satoja muurahaisia. Lopulta sain itseni rauhoittumaan ja menin takaisin sänkyyn, mutta nukuin levottomasti ja katkonaisesti koko yön.

Joten jos joku haluaisi kiduttaa minua, muurahaiset olisivat täydellinen valinta, missä muodossa tahansa. Tällaisia tietoja ei kyllä ehkä pitäisi levitellä netissä kaikille. :D No, onneksi minulla ei taida olla kummemmin vihamiehiä.

Olen myös aina ollut aika ujo ja hiljainen, ja olen aina kovasti jännittänyt kaikenlaista esiintymistä. Kuitenkin aloin ala- ja yläasteen vaihteessa pukeutua persoonallisemmin, ja pienellä paikkakunnalla kaikki vähänkin erilaiset saavat kyllä huomiota osakseen, mutta ujouteni ei yltänyt niin pitkälle, että olisin pelännyt olla sitä mitä olen ja että olisin piiloutunut massamuodin sekaan.

Jossain vaiheessa ihmisten ja sosiaalisten tilanteiden välttely johti kuitenkin jonkinasteisen fobian syntymiseen. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että se on vain luontainen ominaisuuteni, mutta toisaalta se on kyllä fobiamaista. Yritän pysyä poissa ihmismassoista, koska saatan saada ahdistuskohtauksen sellaisen seassa. Koulun ruokalasta olen pari kertaa joutunut poistumaan kesken kaiken täristen, koska on ahdistanut niin paljon. Jos käyn keikalla, yritän päästä eteen tai sivulle, etten joudu olemaan keskellä ihmisten ympäröimänä. Ylioppilaskirjoituksissa rehtori järjesti minulle aina paikan takarivistä juuri tästä syystä.

Pelkään myös puhumista. Läheistenkin ihmisten kanssa se on hankalaa, mutta vähänkin vieraampien kanssa todella pelottavaa. Julkinen puhuminen ei ole sen helpompaa. En muutenkaan pidä puhumisesta, koska tunnen saavani ajatukseni paremmin ulos kirjoitettuun muotoon, en puhuttuun. Nykyään yritän kuitenkin pakottaa itseni pelottavilta tuntuviin sosiaalisiin tilanteisiin, koska olen huomannut sen auttavan hieman. Mutta en siltikään osaa mitään small talkia tai muuta turhanpäiväistä jutustelua, ja saatan olla pitkään hiljaa, mikä ahdistaa poikaystäväniikin toisinaan.

Muurahaispelko on voimistunut vuosien myötä, mutta sosiaalinen fobia tuntuu olevan ehkä hieman lievittymässä. Tai ehkä oma suhtautumiseni on muuttunut armollisemmaksi sitä kohtaan esiintymisvarmuuskurssien yms. myötä. Koen sen kuitenkin rajoittavan elämääni tavalla, joka toisinaan saa minut surulliseksi tai jopa vihaiseksi itselleni. Olen harkinnut lääkkeitä esiintymisjännityksen lievitykseen, ja niistä saattaisi olla hyötyä muutenkin.

Jos teillä on fobioita tai haluatte muuten keskustella aiheesta, se on tietenkin aina sallittua. :)

5 kommenttia:

  1. Juuri tuo muurahais-jakso on jäänyt miulle elävimmin mieleen MacGyverin katsomisesta lapsuudessa! Hrr, kamala. Muurahaisia en silti pelkää, mutta jonkinlainen hämähäkkifobia miulla kyllä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kauhee jakso. :/ Kauhuelokuvia en pelkää mut sit meen ihan paniikkiin MacGyveristä. :D Ja ite kyllä sit taas pidän hämähäkeistä.

      Poista
    2. Jos näen kotona jonkun tosi pienen hämähäkin, niin listin sen ilman suurempaa kohtausta. Mutta jos se on yhtään isompi, saati sitten joku tarantella (joita onneks harvemmin kotona tapaa :D), niin mie lähen karkuun. Pelkkä tarantellan kuva saa miut hikoilemaan ja inhonväreet menemään.

      Poista
  2. Ja mie haaveilen omasta lemmikkihämähäkistä! :D Et varmaan tulis sit käymään miun luona. :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos lupaisit, että se on ja pysyy terraariossaan, niin sitten ehkä uskaltaisin tulla :D

      Poista